keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Linkitä blogisi



Hei ihanat, pyydän että linkittäisitte blogejanne. :) Olisi kiva saada uutta luettavaa. "Vähemmän tunnettuja" blogeja esim on vaikea löytää. Helmet kun saattavat eksyä sahanpurun sekaan. 
Aikaa linkkailuun on jopa niin pitkälle kuin 11.6 saakka!

Pistä kommenttina oman blogisi linkki/osoite, myös kuvaus blogistasi olisi kiva juttu. 

Eipä siis muuta ku pistäkää kommenttia tulemaan! :)


Edit/ Teen myöhemmin lemppareista sitten oman postauksen! Luultavasti 5-10 blogia tulen esittelemään. :)

Girly stuff

Katselin kyseistä laukkua aikoinaan Helsingin Zaran valikoimissa. Mustana se ehti loppua ennen aikojaan, mutta nyt viikonloppuna ilostuin kun löysin tämän Tallinnan Zarasta!



En kestä kun omaa aikaa löytyy vain yöaikaan.. Aamulla töihinkin, mur.

Mutta ennen kuin painun yöpuulle, uusi Deko. Hullu sisustusinspis alkaa taas tauon jälkeen raottaa ovea..


Mitä muuta Viron reissulta tuli hankittua? Kukkainen vaate, jonka ansiosta sisäinen keijukaiseni pääsee valloilleen.

tiistai 29. toukokuuta 2012

Virossa

Noniin, Tallinnasta selvitty. Täytyy tunnustaa vaikka onkin vähän noloa että tää oli mun eka kerta Virossa..! Työkavereiden kanssa ja yhdeksi yöksi. En jaksa matkasta sen enempää kirjoittaa, kivaa oli. 














Zarasta ostin pari juttua.. ;)





perjantai 25. toukokuuta 2012

Merimatkalle

Työporukalla Tallinnaan huomenna! Aamupalaveri kylläkin sitä ennen, klo 7.. Lähtö vasta iltapäivällä, oi miten jaksan pysytellä hereillä yöhön saakka kun lähdetään illalla vielä humputtelemaan! Toivon että reissu on kiva ja tutustun työkavereihin paremmin!

Sitten kun olen tullut Virosta, postailen taas. :) Ihanaa viikonloppua!

tiistai 22. toukokuuta 2012

Kulta älä mee

Selasin koneen kuvakirjastoa läpi ja löysin poikaystävästä ihanan kuvan. Tuli niin hyvä mieli ja oli pakko tulla jakamaan tämä tänne. Miten mä selviän kun tuo tyyppi lähtee armeijaan kesällä. Stressaan sitä jo nyt. Kotoa muuttamisen halu on kova, mutta yksin muuttaminen hirvittää juuri siksi, että olisin sitten todella yksin. Kämppis? No ajattelen nyt hyviä asioita ja vielä jäljellä olevia päiviä ja sitä että kesä on oven takana! 

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

8 x hyvä minä

Starry Eyesin Sita haastoi minut viime kuussa. Tämän haastepostauksen tekeminen on aina lykkäytynyt viikolla eteenpäin, mutta nyt sen ajattelin toteuttaa. En ole ennen tällaista postausta tehnyt ja tämä on nyt ehkä hiukan karu enkä muita bloggaajia taida tällä kertaa nakittaa :)

Haasteena on kertoa

8 LEMPIASIAA ITSESTÄNI



1. Pidän siitä kuka olen. Olen hyvä tyyppi, enkä tietoisesti yritä olla mitään muuta kuin olen.


2. Tunnen itseni aika hyvin ja toimin useimmiten niin, mikä itsestäni tuntuu hyvältä. Tästä pidän itsessäni. Harvoin teen mitään epämukavaa muiden painostuksesta tai kehoituksesta. Tämän takia en ole koskaan joutunut umpikänniin vasten tahtoani tai tehnyt jotain muuta tyhmää, vaikka kaveriporukassa niin oltaisiin tehtykin. Pidän siitä tunteesta että hallitsen itseni ja olen "ajan tasalla" vaikka olisinkin ties missä porukalla juhlimassa. 


3. Pidän kasvonpiirteistäni. 


4. Melkein voisin sanoa että rakastan hiuksiani. En ole niitä koskaan värjännyt ja ehkä juuri siksi ne ovat suhteellisen hyvässä kunnossa. Ne ovat suorat jos suihkun jälkeen föönaan ne, luonnonkiharat mikäli annan niiden kuivua vapaasti. Mikäli pistän ne yöksi nutturalle, ovat ne aamulla ihan kiharalla, enkä tarvitse niihin muuta kuin hiukan lakkaa. Hiuksiani on myös helppo muotoilla. Pidän myös siitä että ne ovat pitkät. 


5. Minulla on sopusuhtainen vartalo, vaikka olenkin aika pienikokoinen. Ennen kärsin komplekseista kroppaani kohtaan. Jalkojani vihasin monta vuotta, varsinkin yläasteikäisenä. Minulla oli mielestäni liian isot reidet ja jalkani olivat lyhyet.. No, sitä ovat edelleen, mutta olen oppinut näkemään ne kauniina. Edelleen hirvittää käyttää vaaleita farkkuja (koska teini-minä ajatteli että ne lihottavat), enkä mieluusti käytä tiukkoja shortseja tai esiinny bikineissä. 


6. Kohtelen läheisiäni hyvin.

Nyt alkaa tuntua aika pöhköltä tämä kehuminen.. Kaksi vielä


7. Pidän siitä että minulla on päämääriä elämäni suhteen. 

8. (En tiedä lasketaanko tätä mutta omapa on postaukseni joten) Pidän siitä että minulla on ystäviä ja läheisiä ihmisiä elämässäni. Itsestä on helpompi pitää kun kokee rakkautta.

torstai 17. toukokuuta 2012

Unelmamekko ja yo- lakki

Eilen sain sen tietää, musta tulee ylioppilas! Niin mahtavaa, eilinen oli ihan paras päivä. Hymy korvissa ja juhlavalmistelut käynnissä. Tänään voin postittaa kutsukortit ja kakkupohjankin voisin leipoa ja laittaa pakastimeen. Ihanaa! Ajattelin etten ota kuvaa yo- mekostani tänne, sillä halusin sen olevan yllätys sinne kesäkuulle saakka, mikäli lakin saan. Nyt hittovie lakki on varma asia ja mekosta tässä teille muutama kuva!!! Värit yritin muokata oikeanlaisiksi ja mekko näyttää tietty päällä erilaiselta (lue: paremmalta). Merkki Karen Millen ja ostopaikka Stockmann. En malta pöksyissäni pysyä kun mietin lakkiaispäivää!


sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Täydellinen päivä äitienpäiväksi

Ihana äitienpäivä!

Mikä sää, oma äiti mielissään, hyvää ruokaa ja upeita maisemia. 

torstai 10. toukokuuta 2012

Tyttö kun oon

Muistatteko alkukohtauksen elokuvasta Aamiainen Tiffanylla, kun Audrey Hepburn katselee Tiffanyn näyteikkunaa ja ottaa paperipussistaan esiin croissantin ja take away- kahvimukin. Hitaasti hän kävelee ikkunalta toiselle ja katselee Tiffanyn kauniita koruja. 

En ollut Tiffanylla, vaan Stockan meikkiosastolla. Kauneutta ympärillä, meikkejä, tuoksuja.. Oloni oli kuin elokuvasta, nautin kun ei ollut kiire, vaan kiertelin rauhassa stockalla ja muualla kaupungilla. En kierrellyt kuitenkaan päättömänä, vaan tietyt hankinnat olivat mielessäni.