sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Vihdoin kesä



Olen onnesta soikeana tästä kesän tunteesta. Kouluhommat ovat vähentyneet huomattavasti ja lisääntynyt vapaa-aika sekoittaa pään. Eilen juhlistettiin lakkinsa saaneita tuttavia ja tänään kävelimme keskustasta Seurasaareen poikaystävän kanssa. Onnea vielä valmistuneille ja hyvää viikon alkua kaikille! 

-Milena 

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Uunisaari



Huhhuh. Täällä taas!

Olen löytänyt yhden uuden lempipaikan lisää Helsingistä. Pitkällä iltakävelyllä poikkesimme poikaystävän kanssa Uunisaareen. Olen käynyt siellä aikoinaan laivateitse, mutta jo muutaman vuoden ajan sinne on päässyt kävelemään siltaa pitkin. Hyvä niin sillä merimatka mantereelta on lähes naurettavan lyhyt. 

En malta odottaa kevään ja kesän saapumista, sitten viimeistään tulen taas uudestaan käymään saaressa, kenties sitten pidemmäksi aikaa nauttimaan säästä ja olosta. 

Haluan toivottaa hyisestä kelistä huolimatta ihanaa kevään alkua kaikille. 

♥ Milena









tiistai 23. helmikuuta 2016

Hei kevät


Olen niin fiiliksissä siitä että klo 17 iltapäivällä on vielä valoisaa! Olen päättänyt että kevät on kiva tänä vuonna. En aio ahdistua tai lannistua töiden ja koulun keskellä vaan tehdä asioita suunnitelmallisesti ja vaan rauhassa asia kerrallaan. 


Sainpahan tulppaaneita vihdoin hankittua. Keväisemmän väriseksi ei voisi enää mennäkään. 

 ♥︎: Milena

tiistai 9. helmikuuta 2016

9.2.16




Se oli laskiaistiistai tänään. Sään puolesta asiaan ei ollut uskomista mutta kaupoissa ja kahviloissa myytävien pullien määristä viimeistään vakuuttui että se aika vuodesta taas on. Itse fanitan Runebergintorttuja, mutta hyvä laskiaispulla on kerran vuodessa paikallaan. Suuntasimme päivän kiireiden jälkeen pullakahville, mutta pullat olivatkin jo ehtineet loppua kyseisestä paikasta. Tyytyväisinä lähdimme kuitenkin takaisin kohti kotia mustikkapiirakalla herkuteltuamme.

Koulu työllisti mut pari viime viikkoa täyspäiväisesti ja viime viikonloppukin meni vaan esiintymisen sekä muiden töiden parissa. Vaikka tunnen itseni yleensä suht pirteäksi, välillä kuitenkin  mietin miten saisin puristettua itsestäni vielä enemmän energiaa ja intoa tehdä asioita. Toisaalta on hyvä kuunnella kroppaansakin, uutta energiaa kun saa parhaiten välillä lepäämällä (muulloinkin kuin yöllä). Onneksi vuoden pimein aika alkaa olla takana päin ja kevät tekee jo tuloaan. Vaikka vähän nuorempana koin hohtavat keväthanget todella ärsyttävinä ja häiritsevinä valoilmiöinä, nykyään iloitsen kirkkaimmista päivän hetkistä. Toisaalta, eipä niitä keväthankia ole tällä hetkellä täällä etelässä nimeksikään. 

Odotan kuivia katuja, lämmittävää auringonvaloa, kevyempiä kenkiä ja nahkatakkikelejä. Haluaisin tulppaanikimpun keittiön pöytäämme koristamaan. Onneksi se onkin helppo toive toteuttaa. Huomista kauppareissua odotellessa.. 


♥: Milena

perjantai 22. tammikuuta 2016

Vuodenvaihteen sekalaisia


Vähän tunnelmia vuodenvaihdetta ennen ja sen jälkeen. Talvessa on parasta sen kotoisuus kun tekee mieli vaan nököttää sisällä ja järjestää pieniä kutsuja ystäville ja perheelle, istua sohvalla teekuppi kädessä ja katsoa ties kuinka monetta tuntia putkeen Frendejä, heh! 

Tänään ei ole kuitenkaan aikaa istahtaa sohvalle, suuntaamme ystävien kanssa syömään. Yritän kirjoittaa ensi kerralla jotain vähän järkevämpää ja vähän enemmän. 

Ihanaa viikonlopun alkua! 




♥: Milena

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Hei kaikki, hei sydäntalvi



Vuosi alkoi mitä ihanimmalla tavalla. Ulkomailla asuva serkkuni tuli Suomeen tyttöystävänsä kanssa juuri päivää ennen uudenvuodenaattoa ja ehdimme juuri sopivasti valmistella vähän seuraavan päivän juhlaa ostamalla klassisia ja kliseisiä "Suomi"-teemaisia ruokia tarjolle. Tai en tiedä kuinka suomalaista on hankkia perunasalaattia, nakkeja, graavilohta jne. Jotenkin siltä kuitenkin tuntui että näitä herkkuja on pakko saada ja laittaa tarjolle. Kilistelimme ja napostelimme kunnes lähdimme katsomaan keskustan ilotulituksia. 
Oli ihanaa viettää aikaa näiden kahden seurassa ja reilu viikko hurahtikin ohi hetkessä. Paljon ehdittiin onneksi yhdessä tehdä ja toivottavasti näemme taas pian! 

Talvi on ollut kylmyydestään huolimatta kivan raikas ja ennen kaikkea niin valoisa! Itseäni ei lumi ja pakkanen hidasta, päinvastoin. Pukeutuminen vaan vaatii välillä hieman vaivannäköä ja luovuutta, mutta onneksi kaupungissa välimatkat ovat sen verran lyhyitä, ettei itseään tarvitse ihan palelluttaa lähikaupassa käydessään, heh. Olen kyllä pikkuhiljaa harkinnut toppahousujen ostamista, olisi nimittäin ihan kiva ulkoilla pidempiäkin aikoja kuin sen vartin tai ihan maksimissan puolen tunnin ajan.
 

Tästä vuodesta on tulossa omalla kohdallani työntäyteinen, mutta toivottavasti kovin antoisa. Lähinnä koulu ja sieltä valmistuminen sekä tulevat kevään pääsykokeet tulevat pitämään huolen siitä etten ehdi liiaksi lorvailla. 

Pidän yllä myös kipinää blogin aktivoitumisesta ja vihdoin itselläni alkaa olla konkreettisia suunnitelmia sen suhteen. Olen uusinut myös kuvauskalustoani ja se on sytyttänyt aivan uudenlaisen innon valokuvata ja oppia lisää. Nykyään voin käsitellä kuviani myös hieman monipuolisemmalla ohjelmalla kuin vain tyyliin iPhotolla, olen nimittäin viime aikoina käyttänyt jonkun tunnin Lightroomin maailmaan perehtyessäni!

Eihän säännöllinen bloggaaminen kuitenkaan ole kiinni kalustosta tai muista oheistarvikkeista. Se vaatii intohimoa ja inspiraatiota sekä jatkuvaa halua kehittyä, oppia ja antaa itsestään jotain muille.  


Näihin sanoihin.. 


Palataan! 

♥: Milena

maanantai 14. syyskuuta 2015

Illalla


Tästä illasta on jo aikaa, mutta nämä kuvat voisivat olla minä tahansa alkusyksyn iltana kuvatut. Poikaystävä pääsi opiskelemaan ja siksi yllätin hänet erään työpäivän jälkeen tällaisella kattauksella. Mansikkarahka ehti kadota kupeista parempiin suihin jo ennen näiden kuvien ottamista, mutta otan sen kohteliaisuutena sillä taisi nimittäin maistua, heh!  

On taas sellainen uudestisyntynyt fiilis koulun ja rutiinien alettua, syksy on ihanaa aikaa. 

Mulla on alkanut kerääntyä taas kuvia koneelle pitkästä aikaa! Se tuntuu kivalta. Tekee mieli toteuttaa itseään ja ryhtyä hommiin monen projektin ja asian suhteen. :)